Wilmanrannan Valssin tulokset
Valssi käytiin tällä kertaa jopa ennusteita reippaamassa tuulessa. Luoteesta ollut tuuli teki radasta haastavan, koska kapeimmalle kohdalle sattui vastaisin ja myötäisin osuus.
Kisaan lähti 16 venettä, joista 15 pääsi maaliin. Harmittavasti Ainosta lähti isopurjeen puomi mastosta kesken kaiken. Muuten pahimmilta kolhuita selvittiin. Koska tuuli oli merkittävästi oletettua kovempi, jouduttiin jälleen suorittamaan tulosten uudelleen laskentaa. Ensimmäinen vene, Smaug, oli maalissa jo 13:45, joka oli varttia ”liian aikaisin.
Nopeimman absoluttisen ajan tällä kertaa ajoi Onyx, Matti Ahosen johdattamana, Wilmanstaradan ollessa toiseksi nopein ,reilun minuutin hitaampana.
Virallisen Valssin voitti Ville Johnin Smaug vene, jolle myötätuuli osuus oli heidän vahvuus. Muutaman minuutin Smaugille hävisi Heili ja kolmanneksi tuli kolme minuuttia Heilille hävinneenä Adele. Mainitaan että kauden 2024 tiistaikisat vei Cascade, Sakri Vento
Kiitokset kaikille osallistujille. Mukavaa oli nähdä paljon purjehtijoita, niin radalla kuin illalla Wilmanrannassakin. Tervetuloa ensi vuonna uudelleen.
Kisojen tulokset alla olevissa linkeissä.
Wilmanrannan Valssi LrPS rating
Wilmanrannan Valssi Fin-Rating