Wilmanrannan Valssin tulokset

Lauantaina 24.9. pidettiin jälleen Wilmanrannan Valssi purjehdus ja mastonkaatajaiset. Iloksi voidaan todeta kahdenkymmenen veneen osallistuneet purjehdukseen. ”Valssi”-purjehdustapahtuma alkaa olla yksi Saimaan alueen suosituimmista purjehduskisoista.

Järjestäjät arvioivat tuuliolot heikommiksi mitä todellisuus oli. Lyhennetty rata oli hiukan nopeampi mitä alun perin kuviteltiin. Siksi LrPS-rating tulokset jouduttiin jälleen laskemaan uudelleen. Voittajaksi selviytyi tällä kertaa Kimmo Hautamaan ohjaama Piika ennen Ahosen Matin Onyxiä ja Pete Mesosen Ichi Bania.

”Oikeassa” Finrating-sarjassa voittaja oli tutusti Onyx ennen Isotalojen Fatmaita ja Piikaa. Onyx ja Fatmai kaartoivat maaliviivan yli vajaan puolen minuutin erolla, ja tasoituslaskennassa ero oli Onyxin eduksi 1:02. Kolmanneksi sijoittunut Piika jäi puolestaan Fatmaista vajaat 2 minuuttia.

Uusia, kannustavia palkintoluokkia

LrPS:n hallitus oli tämän vuoden kisaan järjestänyt uusia palkintoluokkia, joiden avulla kannustetaan tiettyjen venemallien ja -tyyppien seiloreita osallistumaan Wilmanrannan Valssi -purjehdustapahtumaan. Palkintoluokkia voi tulla tulevaisuudessa lisääkin.

Pitkäaikaisen LrPS:n seuratoimijan ja nimenomaan kilpailutapahtumien järjestäjänä tunnetun Ilkka Liiran (1946–2021) perimystönä seuralle saatu hieno 1970-luvun pokaali Joemarin-17 luokan vuosipurjehduksesta (joka oli jaettu viimeksi vuonna 1974 Zetor-nimiselle Joelle) oli muutettu Wilmanrannan Valssin H-vene-luokan ikuisesti kiertäväksi ykköspalkinnoksi.

Tänä vuonna, siis ensimmäistä kertaa, palkinnon voitti H-vene Senga kipparinaan Nestori Mäntysaari miehistönään Lassi Onne. Nestorilla ja Lassilla olikin illalla jo kiire muihin rientoihin, joten onnittelut välittyvät näin raportin muodossa. Palkinto odottaa Nestoria Wilmanrannan messissä.

Ensimmäisen kiinnityksen H-veneiden Wilmanrannan Valssi -kisan palkintopyttyyn kirjautti Nestori Mäntysaari ja Senga.

Lisäksi kisassa palkittiin paras saksalaislähtöinen purjevene, das segelboot. Hienon, lasisen Berliinin karhu -palkinnon lahjoitti seuralla Saksalais-Suomalainen Kauppakamari. Palkinnolla kannustetaan ja rohkaistaan yhä suositummiksi veneiksi Saimaalla ja Lappeenrannassa havaittuja saksalaislähtöisiä veneitä osallistumaan Valssi-tapahtumaan.

Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin palkinto on tarkoitettu ikuisesti kiertäväksi ykköspalkinnoksi. Ensimmäisen nimimerkinnän karhu-patsaaseen kaiverruttaa kokonaiskisassa 12. sijalle sijoittunut Tiritomba (Bavaria 36) kipparina Antti Ryynänen ja miehistönä Ville Törmälä, Anssi Kaasalainen ja Sami Hassinen. Voittajamiehistön ilo oli aitoa ja ainutlaatuista. Mainittakoon, että Anssi ”Ana” Peuhkurin käskyttämälle Merisara (ja samalla Analle) tuomittiin pieni aikasakko erään epäselvyyden takia. Maalissa veneiden Finrating-ero oli vaivaisen 59 sekuntia Tiritomban eduksi.

Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin kiertopalkinnon jakoi LrPS:n kommodori Topiantti Äikäs (vas.) Tiritomban miehistölle: kippari Antti Ryynänen, Ville Törmälä, Sami Hassinen ja Anssi Kaasalainen.

Saksalaislähtöisten veneiden lisäksi seuran hallitus halusi muistaa myös lappeenrantalaislähtöisiä veneitä. Palkitsemisen ideana on muistuttaa siitä, että LrPS:n seurahistoriassa veneiden valmistuksella on oma sijansa. Tällä kerralla kisassa oli mukana kaksi ”orggista” eli lappeenrannassa valmistettuna venettä: Botnia 6 ”Fatmai” ja Saimaan saaristoristeilijä 395 ”Tuulia”. Linnoituksen vuoden 1838 karttapohjasta (kuvassa) painettu solmio pujotettiin Fatmain kipparin Tommi Isotalon kaulaan.

Saimaalla seilaa monia ruotsalaisen venesuunnittelumestarin Håkan Södergrenin konstruoimia veneitä. Tähän ”södergreniläisten” veneiden ryhmään kuuluvat alati nopeat Siestat, Sirenat, Infernot ja Finngulfit. Håkan Södergrenin suunnittelutoimiston lahjoittaman Södergren-Trophyn voitti ansaitulla etumatkallaan tullessaan ensimmäisenä södergreniläisistä maaliin Jorma ”Hepa” Pulli Maru-veneellään (Siesta 32). Vaikka Hepalla on kisaradoilla jo maileja takanaan reilusti enemmän kuin monella muulla seilorilla, niin oli mahtava nähdä kuinka pieni kilvoittelu sytyttää kokeneen purjehtijan hyvään suoritukseen.

Södergren-Trophy on muiden palkintojen tapaan ikuisesti kiertävä ykköspalkintonsa luokkansa veneille.

Parhaan Håkan Södergrenin konstruoiman veneen palkinnon, Södergren-Trophyn pokkasi Maru-veneen (Siesta 32) kippari Jorma Pulli. Kommodori Äikäs tyytyi onnitelemaan voittajaa.

H-venetyöryhmä vuoden seuralaiseksi

Ilta jatkui seiloriaterian ja saunan jälkeen mastonkaatajaisilla, jossa vuoden pursiseuralaisiksi valittiin H-vene porukka, joka viime talven aikana käytti paljon aikaa kunnostaakseen seuran Paatti ja Väinö veneet.

H-veneiden parissa ahkeroinut työryhmä on tehnyt seuran venekannan hyväksi valtavan arvokasta työtä ja he olivat palkintonsa ansainneet. Tämä olikin oikeataan hallituksen helpoin päätös kuluneena vuonna. Palkinnon kävin pokkaamassa, koko työryhmän puolesta, mies tyylikkäässä merivoimien villapaidassa, Jorma ”Jollu” Ikonen.

Kiitokset kaikille tapahtumaan osallistuneille.

Tulokset LrPS rating

Tulokset FIN-Rating

 

Yhteistyössä