Halssi2020-jäsenjulkaisu

On hyvä, että perinteistä pidetään kiinni – Halssi2020-jäsenjulkaisu on jälleen työn alla. Nyt on jokaisen seuralaisen aika hankkia Halssiin mainos tai pari…

LrPS:n hallitus aikaistaa Halssi-jäsenjulkaisun toteutusta ja tavoitteena on, että lehti saadaan lähtemään jäsenpostissa seuralaisille hyvissä ajoin ennen Kölintervaus- ja Wappubrunssia 1.5.2020.

Sisällöltään lehti noudattaa perinteitä, eli Halssissa esitellään LrPS:n toimintaa ja tapahtumia, tuodaan esille esimerkiksi katsastuksen painopisteasioita ja kerrotaan kuinka LrPS:n pääsee mukaan.

Jokainen voi osallistuma Halssin tuottamiseen esimerkiksi lähettämällä valokuvia vaikkapa viime kesän purjehdusreissuilta: toimita kuva-aineisto osoitteeseen info@lrps.fi mielellään .jpg (tai .png, .gif) -muodossa ja muistathan riittävän suuren pikselimäärän (esim. 1960 vaaka-px sopii hyvin).

Mediakortti tämän vuoden Halssiin aukeaa klikkaamalla alla olevaa kuvaketta: