Junnuviikon järjestämisestä päätetään 13.5. jälkeen (tai ennen sitä) VN:n antamien ohjeiden ja määräysten perusteella.

Varaudutaan siihen, että WRJV/20 perutaan korona-syiden takia.

LrPS järjestää 7–14-vuotiaille lapsille ja nuorille tarkoitetun purjehdus- ja veneilyleirin kesäkuun ensimmäisellä viikolla, ma–pe 1.–5.6., klo 9–16. Leiri toteutetaan kokonaisuudessaan Purjehduskeskus Wilmanrannassa, Lappeenrannan Linnoitusniemessä.

HUOM: LrPS on vastuullinen toimija. Seuraamme tarkasti COVID-19 tilanteen viranomaismääräyksiä. Seuran hallitus käsitteli asiaa 17.3.2020. Päätimme, että lähtökohtaisesti Junnuviikko-leiri järjestetään mikäli poikkeusolomääräykset eivät ole voimassa leirin ajankohtana.

Leiri on tarkoitettu vasta-alkajille, purjehduksesta ja veneilystä kiinnostuneille lapsille ja nuorille. Mukaan sopii myös jo jollapurjehdusta taitavat nuoret sekä veneilyyn jo tutustuneita lapsia. Leirin vahvuudeksi on suunniteltu noin 30 osallistujaa.

Ilmoittaudu leirille 18.5.2020 mennessä tästä linkistä!

Leiriesite printtaa tästä (pdf)

Leiri opastaa jollapurjehduksen alkeisiin ja tutustuttaa veneilyn maailmaan helpoilla kuivaharjoituksilla sekä Purjehduskeskus Wilmanrannan edustalla käytävissä purjehdusharjoituksissa. Säänmukainen varustus on tarpeen ja ei haittaa, jos leiriläisellä on mukana myös omat pelastusliivit. Seuralla on kyllä pelastusliivit kaikille – turvallisuus on meille tärkeä seikka. Leirille osallistuvat on vakuutettu LrPS:n kautta (Suomen purjehdus ja veneily ry:n ryhmätapaturmavakuutus).

Leirin hinta on 65 € per lapsi ja seuran jäsenille 50 € per lapsi. Seuralla on Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n kautta tapahtumavakuutus ja leirille osallistuvat kirjataan vuoden 2020 ajaksi LrPS:n jäseneksi. Leirimaksu kattaa päivittäisen ohjaukset ja tapahtumat, lounasaterian sekä iltapäivän ohjelmaan sopivan välipalan leiriläisille. LrPS toteuttaa leirin talkoovoimin ja leirin vetäjinä toimii pursiseuran jäsenistöä.

Leirillä on käytössä LrPS:n omaa venekalustoa: yhden hengen Optimisti-, Zoom8- ja Laser-jollia sekä H-luokan köliveneet ”Aino” ja ”Väinö”.

Ohjelmarunko
Päivittäin leiriin kuuluu lounas (n. klo 12), jonka hoidamme yhteistyökumppanin catering-palveluna sekä iltapäivän välipala ohjelman lomassa. Päivittäinen ohjelma on klo 9–16.

Maanantai:
– Junnuviikon avaus, leirin periaatteet ja leiriryhmien jakaminen
– Tutustuminen turvallisuusasioihin ja kalustoon
– Purjehduksen periaatteet teoriassa
– Venekokeilut Wilmanrannan edustalla

Tiistai:
– Ryhmäkohtaisia harjoitteita eri venekalustolla, säätilanteen mukaan
– Tutustuminen seuran köliveneisiin (luokka: H-vene, veneet ”Aino” ja ”Väinö”)
– Huom: klo 17:30 alkaen köliveneiden iltapurjehdus, jonne leiriläiset ja heidän vanhemmat ovat tervetulleita

Keskiviikko:
– Ryhmäkohtaisia harjoitteita eri venekalustolla, säätilanteen mukaan
– Nuoremmat ikäluokat käyttävät jollakalustoa, vanhemmat perehtyvät H-veneiden käyttöön

Torstai:
– Aamusta: Saimaa – meidän yhteinen vesistö (kaikille leiriläisille salissa)
– Aamupäivästä eteenpäin: leikkimielinen leirikisa alkaa (sisältäen tehtävärasteja maalla ja vesillä)
– Iltapäivän lopuksi: yhteistyöseurojen nuorten omat laji- ja harrastusesittelyt

Perjantai:
– Leikkimielinen leirikisa jatkuu soveltuvin osin
– Leirin purku ja kamppeiden huolto ja asettelu paikoilleen
– Leirin päätössanat (vanhemmat paikalla myös) ja Junnuviikko-diplomien jako

Leirille ilmoittautuminen tapahtuu tälle sivulle tulevan linkin kautta (ilmoittautumislomake).
Viimeinen ilmoittautumispäivä on pe 22.5.2020.

Leirille tarvitaan mukaan reipas ja utelias mieli, ripaus rohkeutta sekä halukkuutta kokeilla uudenlaista harrastusta!

Wilmanrannan Junnuviikon jälkeen purjehdusharrastusta on hyvä jatkaa LrPS:n juniori- ja kevytvenejaoston alaisuudessa. Leirin aikana kerromme lisää mahdollisuudesta tulla mukaan seuratoimintaan.

Tervetuloa!

Lisätietoja: info[at]lrps.fi tai Matias Turunen, matias.turunen[at]lrps.fi
Leirin ”vanhempana rehtorina” toimii Aki Suhonen, 050 407 6450