Kommodori Juhani Sipiläinen 1931−2021

Seuramme kommodorina vuosina 1986−1990 toiminut Juhani (Jussi) Sipiläinen siirtyi ikuisille purjehdusvesille 14.3.2021, 89 vuoden ikäisenä.

Jussi valittiin pursiseuran kommodoriksi 1986, kun vain kaksi vuotta kommodorina ollut Olavi Ontronen muutti perheineen Afrikkaan. Jussi oli liittynyt seuraamme joitakin vuosia aikaisemmin ja purjehti H-veneellään, minkä vain lukuisilta muilta töiltään ja luottamustoimiltaan ehti. Aktiivisen miehen suostuttelu kommodoriksi vaati hieman keskusteluja, mutta koko elämänsä lukuisia luottamustoimia vastuullisesti ja innokkaasti hoitanut monitoimimies ei voinut tälläkään kertaa vastustaa uutta haastetta.

Pursiseura sai uuden kommodorin myötä roppakaupalla kokemusta ja osaamista. Vaikka purjehdus ei ollut hänelle ainoa eikä se vakavista vakavin harrastus, oli hänellä tarjota seuralle kaikki se, mitä oli kertynyt matkan varrella kansanedustajana, puoluejohtajana, kaupungin hallituksen varapuheenjohtajana, opettajana ja monessa muussa vaativassa tehtävässä. Verkostot, vaikutuskanavat ja toimintatavat olivat hallussa.

Ihmisenä Jussi oli ystävällinen, helposti lähestyttävä ja mukava seuramies. Päätöksenteossa reilu, määrätietoinen ja yhteistyöhenkinen. Meillä oli pursiseuran hallituksessa kaikilla yhteinen kompassisuunta. Kommodorimme oli herrasmies parhaimmillaan.

Jussin kommodoriaikaan liittyvät erityisesti seuramme tukikohdat. Ostimme Suuresta Mäntysaaren tontin, joka aiemmin oli ollut vuokralla, ja aloitimme uuden saaritukikohdan etsimisen, joka sittemmin löytyi Kurensalosta, jonne rakensimme Parkonperän tukikohdan. Molemmat olivat käytännössä paljon aktiivisuutta vaativia ja monimuotoisia tehtäviä, joista Jussi luonnollisesti kommodorina kantoi suuren vastuun.

Jussin kokemuksesta oli hyötyä myös lukuisissa edunvalvonta- ja yhteistyötehtävissä ja hankkeissa, joihin seura osallistui ja antoi oman panoksensa. Tällaisia olivat muun muassa vaatimukset ja työskentely Saimaan vesiväylien siltojen ja johtojen alikulkukorkeuksien saamiseksi riittäviksi myös kooltaan kasvaville purjeveneille. Konkreettinen esimerkki oli päätös Akkasalmen johtojen nostamisesta, joka toteutui vuonna 1991.

Myös purjehduksessa tapahtui. Kilpapurjehduksemme kansainvälistyi niin omissa kilpailuissamme kuin maailman merillä. 24-tuntiseen saimme venäläisiä vieraita ja Viipurin purjehduksiin osallistuttiin niin järjestäjinä kuin purjehtijoina. Optaripurjehtijoita osallistui ainakin PM-tason kilpailuihin, Markus Hongisto ja Olli Posti voittivat PM-mestaruuden 470-luokassa ja Timo Tavio kävi Australiassa Mistral Senior-luokan MM-kilpailuissa 1987. Tässä vain muutamia tapahtumia, joita Jussin kommodoriajalta on hyvä muistella.

Jussin jäädessä 1991 eläkkeelle Kommodorin tehtävästä siirtyi häneltä hyvin hoidettu, yhtenäinen ja aktiivinen pursiseura seuraajalleen Heikki Tynkkyselle.

Muistamme kommodoriamme Juhani (Jussi) Sipiläistä kiitollisuudella, lämmöllä ja suurella kunnioituksella ja esitämme osanosanottomme tämän hienon miehen omaisille ja läheisille.

 

Lappeenrannan pursiseura ry.

 

Yhteistyössä