Kuukauden Kompassisuunta -blogissa hallituksen jäsenet arvioivat LrPS:n eri toimintoja ja tuovat keskusteluun tuoreita näkökulmia purjehdusharrastuksen iloista ja riemuista…


Kilpapurjehdusta

Tommi Isotalo, s/y Fatmai
LrPS:n kilpailujaoston pj.
17.7.2017

Olen harrastanut kilpapurjehdusta pitkään. Matkaan on mahtunut voittoja ja kirveleviä pettymyksiä. Miksi jaksan aina innostua aina uudelleen, kun joku kysyy minua mukaan kisoihin?

Pohdin tätä ja tulin siihen tulokseen, että syitä on pääsääntöisesti kaksi:

Kun kilpailuaamuna alkaa jännitys ja adrenaliini nousta pintaan, kaikki muut asiat häviävät hiljalleen mielestä. Viiden minuutin varoitusviestin kajahtaessa ilmoille, ei mieleen enää mahdu muuta kuin mahdollisimman hyvän paikan hakeminen linjalta, ensimmäistä minuuttien taktiset kuviot ja manööverit. Lähdön hetkellä sydän hakkaa ja maailma ikään kuin pienenee veneen kokoiseksi. Keskittyminen kilpailuun hävittää tehokkaasti kaikki stressaavat työasiat. Viiden tunnin kisan aikana ajatukset pyörivät taktiikassa, strategiassa, muissa veneissä, oman veneen vauhdin ylläpidossa ja tulevissa manöövereissä. Itselleni kilpapurjehdus on mitä paras henkistä lepoa.

Purjehdus on jo harrastuksena varsin haastava. Yleensä ei riitä, että oma veneesi on kunnossa ja homma siinä toimii. On oltava usein myös fyysisesti kunnossa, jotta huonollakin kelillä pärjää purjeiden kanssa. On oltava henkisesti vahva, jotta viiden tunnin vesisateessa seisomisen jälkeen jaksaa vielä olla kiinnostunut kilpailemisesta. Purjehduksen haastavuutta lisää, että kokonaisuuteen vaikuttaa useita tekijöitä. Osa on sellaisia joihin voi itse vaikuttaa, osa sellaisia joihin ei voida vaikuttaa. Näiden asioiden yhdistäminen, havainnointi ja oikeiden päätösten tekeminen on vaativaa. En ole vielä koskaan ajanut täydellistä kisaa. Ja siinä onkin toinen syy miksi aina jaksan innostua uudelleen kilpailusta.

Omasta mielestäni kilpailussa näkee selvästi omat virheensä, jonka jälkeen niistä voi ottaa oppia ja näin kehittyä paremmaksi purjehtijaksi. Esimerkiksi tänä kesänä hävisimme neljän tunnin kisan kahdella sekunnilla. Palkintojenjaon jälkeen miehistö keksi monta kohtaa, jossa olisi voitu olla kaksi sekuntia parempia. Täydellisyyttä voidaan tavoitella, mutta purjehdukseen siinä ei kyllä ihan helposti päästä. Pidän siitä että purjehdus on haastava laji ja siinä pysty kehittymään jatkuvasti.

Siinä ehkä ne päällimmäiset syyt miksi jaksan aina vaivautua kisoihin. On harmillista että kilpailijoiden määrät ovat vähentyneet. Sekään ei poista sitä aitoa iloa ja riemua, jota koen aina kun kisapäivän aamu valkenee.

Purjehdusterveisin, radalla nähdään!